Teimme illalla ns. tallimeditaation. Keskityimme aluksi olemaan läsnä itsessämme ja paikassa ja hetkessä, jossa olimme. Tästä jatkoimme hevosten luo.
Olin ottanut tavaksi nojailla illalla heiniä rouskuttavan hevosen kylkeen ja saanut huomata, mikä valtava rauhan ja rakkauden energia noissa hetkissä oli läsnä. Olimme Anu-ystäväni kanssa kokeilleet tätä "hevosmeditaatiota" muutamaan otteeseen ja nyt rohkenin tarjota sitä myös vieraille.
Äiti, Raili, oli suomenhevoseni Suihku- Pojan luona. Hän nojasi Poken kylkeen, laittoi poskensa hevosta vasten ja silitteli sen pehmoista karvaa. Kun sitten lopuksi kehotin kiittämään hevosta, huomasin Railin poskella kyyneleitä.
Varustehuoneeseen palattuamme hän kertoi, miten oli pelännyt hevosia, koska oli lapsena joutunut kohtaamaan naapurin vihaisen oriin. Hän sanoi, ettei koskaan ollut ollut näin lähellä hevosta. Pelko oli ollut niin voimakas, että hiljaisesta halustaan huolimatta hän ei ollut tätä ennen edes ajatellut ryhtyvänsä työstämään ja terapoimaan pelkoaan pois. Nyt nuo pelot olivat saaneet turvallisesti purkautua ulos. Hän ylisti sitä valtaisaa rauhan ja turvallisuuden tunnetta, jonka oli saanut kokea Poken luona ollessaan.
Seuraavana aamuna jatkoimme hevosasioilla, sillä tytär oli toivonut myös ratsastusta. Sanoin vielä Railille, että hänen ei tarvitse jännittää, hän voisi mennä juuri niin pitkälle, kuin tuntuisi hyvältä. Jos hän ei uskaltautuisi Poken selkään asti, sekin olisi ok, nyt mentäisiin aivan hänen ehdoillaan.
Raili kuitenkin sanoi, että hän tuntee olonsa niin varmaksi ja turvalliseksi Poken seurassa, koska he olivat edellisiltana "sopineet asioista", että hän haluaa myös nousta satulaan.
Kaikki sujui todella hienosti ja Raili rentoutui hevosen liikkeessä. Hän oli tavattoman kiitollinen Pokelle siitä työstä, minkä hevonen oli tehnyt osoittaessaan hänen rakkautensa ja lempeytensä pyyhkien menneisyyden möröt pois.
Samalla kertaa hevonen oli pyyhkinyt pois myös minun mörköni. Tunsin, miten olin ikäänkuin vasta nyt tullut kotiin. Olin juuri siinä, missä minun kuuluikin olla, tein sitä työtä, jota minun kuului ja jota halusin tehdä.
Tällainen aito yhteys eläimen kanssa, mikä Railin ja Pojan välille syntyi, on mahdollinen vain, jos ihminen unohtaa kaikenlaiset ajatukset suorittamisesta ja tuloksista tai "kouluttamisesta", jos hänen on mahdollista kohdata eläin ympäristössä, jossa "vain oleminen" on itse tarkoitus.
Se, että uskaltaa pysähtyä ja hiljentyä pelkästään aistimaan eläimen läsnäoloa ja tarkkailemaan omia tuntemuksiaan lempeästi ja hyväksyvästi, voi saada aikaan suuremman muutoksen, kuin pakonomainen yrittäminen ja suorittaminen.
Tällaisen ympäristön haluan tallissani tarjota ihmisille.
