Bisneksiä....

Läsnäolo..tässä hetkessä oleminen....rehellisyys...totuudessa pysyminen...minun totuuteni...

Kuulin sattumalta sivusta, kuinka eräs nainen kertoi ystävättärelleen, miten hän kaunistelee asioita  miehelleen säästääkseen tämän turhalta hermostumiselta.
Nainen jopa hoiti palkanmaksun kaikessa hiljaisuudessa välttyäkseen siltä ikävältä tilanteelta, jossa miehellä ja työn tehneellä pojalla olisi vahvasti eriävät näkemykset tehdyn työn määrästä.
"Hirveä mörökölli" ajattelin, ja "mikä hissukka tuon naisen täytyy olla, antaisi äijien selvittää itse asiansa!"
Jatkettuani avointa salakuunteluani minulle alkoi valjeta paremmin motiivit eriskummallisen käytöksen takana. Nainen tiesi vanhastaan, että hänen puolisonsa ei oikein osannut huomioida toisten tunteita ja tulisi pahoittamaan nuorukaisen mielen. Nuorukainen puolestaan oli varmasti käyttänyt työhön enemmän aikaa, kuin ehkä olisi voinut odottaa - luultavasti nuoruuttaan, tottumattomuuttaan ja epävarmuuttaan, ei niinkään hitauttaan tai laiskuuttaan. Nainen näki tilanteen kummankin osapuolen kannalta ja koska nämä molemmat olivat hänelle läheisiä, hän halusi suojella heidän tunteitaan. Kenties hän ei halunnut, että mies ehdoin tahdoin saattaa itsensä huonoon valoon nuorukaisen silmissä -  ja toisin päin.

Aloin miettiä omaa tapaani suhtautua asioihin, ja nolona täytyi myöntää, että vastaavanlaiset tunteet eivät ole itsellekään laisinkaan vieraita. Tilanteet eivät ehkä ainakaan enää ole noin raflaavia, mutta usein huomaan punnitsevani toimiani eniten siitä näkökulmasta, miltä se muista tuntuu.
Tämän ikäisenä voin jo rehellisesti sanoa, että useinkaan en mieti, mitä muut tästä ajattelevat, mutta sitäkin enemmän ja useammin, miltä se heistä tuntuu. Nimenomaan empatian näkökulmasta. En halua, että kukaan loukkaantuu tai tuomaskyrömäisesti "niin mielensä pahoittaa."
Rohkenen väittää, että en ole tämän asian kanssa yksin. Empatia on kyllä hyvä asia, mutta usein empatiseeraamme tunteita, joita oletamme toisten tuntevan: poika pahoittaa mielensä kun mies sanoo, että olisi pitänyt olla ripeämpi, mies suuttuu, kun poika pyytää niin paljon palkkaa, ystävätär loukkaantuu, kun en pääse hänen juhliinsa, sukulainen suuttuu kun käyn toisen sukulaisen luona.....lista on loputon.

Luen nyt kolmatta kertaa Katie Byronin kirjaa Lovin what is (on ilmestynyt myös suomeksi, mutta en tiedä tarkalleen, millä nimellä). Alaotsikko on Neljä kysymystä, jotka voivat muuttaa elämäsi.

1. Onko se totta?
2. Voitko absoluuttisesti  tietää, että se on totta?
3. Kuinka reagoit/ mitä tapahtuu, kun uskot siihen ajatukseen?
4. Kuka/millainen olisit ilman tuota ajatusta?

Katie puhuu pitäytymisestä "omissa bisneksissään". Bisneksillä hän ei tässä tarkoita liiketoimia, vaan asioita, ajatuksia, TUNTEITA jne. Hänen mielestään on olemassa vain kolmenlaisia "bisneksiä": minun, sinun ja Jumalan. (Jumalalla hän tarkoittaa laajasti todellisuutta, universumia. Kaikki, mikä ei ole minun, sinun eikä kenenkään muunkaan kontrollissa, on "God´s business".)
Hänen mukaansa suurin osa stressistä syntyy siitä, että mielemme on koko jana muualla kuin "omissa bisneksissämme". Jos huolehdimme ja murehdimme jatkuvasti maanjäristyksiä, tulvia, sotia jne. se on Jumalan/universumin bisneksissä elämistä. Menemättä siihen eettiseen kysymykseen, mitä yksilö voi tehdä tai miten paljon "kuuluu" olla huolissaan, ymmärrän täysin, mitä Katie tuolla tarkoittaa. Jos on koko ajan henkisesti muualla kuin juuri tässä hetkessä, se on läsnäolon puutetta omasta elämästä.
Hän kirjoittaa: "Jos sinä elät sinun elämääsi ja minä elän mielessäni sinun elämääsi, kuka sitten elää minun? Se, että olen henkisesti sinun elämässäsi, estää minua olemasta läsnä omasssani." So true!
Aito myötätunto ja toisen tunteiden huomioon ottaminen on eri asia kuin toisen suojeleminen hänen omilta tunteiltaan - tai siltä, mitä oletamme hänen tuntevan.


Tämän seikan ymmärtäminen voi vapauttaa valtavasti energiaa omaan käyttöösi. Tätä Katien neuvoa on itse kunkin hyödyllistä kokeilla:
"Seuraavan kerran, kun tunnet olosi stressatuksi tai epämukavaksi, kysy itseltäsi, kenen bisneksissä olet henkisesti, saatat purskahtaa nauruun. Tuo kysymys voi tuoda sinut takaisin itseesi. Pelkästään sen tiedostaminen, että elät henkisesti jonkun toisen elämää, voi palauttaa sinut omaan ihanaan itseesi. Jonkin aikaa harjoiteltuasi saatat huomata, että sinullakaan ei ole mitään "bisneksiä", vaan elämä sujuu täydellisesti omalla painollaan."
Suosittelen!